Heavy reality

Viis vuotta sitten syyskuun alussa aloin odottaa Ellaa. Tilanne oli aika sekava ja ainoa asia jonka tiesin on se et tän lapsen haluan pitää vaikkei olosuhteet ollu mitkään parhaimmat. Olin juuri eronnut elämäni rakkaudesta ja aloin odottaa ihmiselle jota en edes tuntenut. Ekan raskauskuukauden aikana kävi hyvin selväksi et musta tulee yksinhuoltaja. Alku oli vaikeeta. Mä itkin ja itkin et mikä järki täs kaikessa on. Vuoteen en tullut poikien isälle uudelleen raskaaksi ja sit heti eron jälkeen *olet raskaana*.. 9 kuukauden päästä tuo valontuoja jota silloin niin pelkäsin täyttää jo 5v. Viis vaikeaa mut ihanaa vuotta hän on ollut minun. Ultrassa jo sanoivat et "pitäähän tytöllä vähän luonnetta olla ja et hän on vallan söpö".. tietäisipä tää ultraaja miten oikeassa olikaan. Aina elämässä ei oo helppoa, joskus jopa miettii et haluais elämässä tehtyjä valintoja muuttaa mut lapset ei oo ne valinnat joita haluaisin muuttaa. Miten paljon vahvempi, ymmärtäväisempi ja parempi ihminen o

Pienen pieni hetki vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta enkä ees tiedä mistä aloittaisin jälleen. Neljässä vuodessa kerkeää tapahtumaan paljon asioita. Ehkä on vaan helpointa ettei aloita mistään. Syksy alkaa olla täällä taas ja se on ihanaa 🍄❤️ Mulla on nykyään kaksi lasta, ensi kuussa 2v täyttävä ja kesäkuussa 4v täyttänyt. Heidän lisäksi samassa taloudessa elelee edelleen kaksi staffia joista toisen en usko näkevän enää 13v päiväänsä, juur täytti 12v ja vanhuuden merkkejä alkaa leijua ilmassa jatkuvasti enemmän ja enemmän.  Paljon on siis tosiaan tapahtunut. Kummankaan lapsen isä ei juurikaan tällä hetkellä elämässä ole mukana joten yksin pyöritän koko pakkaa. Tarkoitus on jossain vaiheessa avata paremmin sitä mitä nuoremman isän kanssa tapahtui ja näin purkaa sekä työstää omia traumoja asiasta joita toki paljon olen jo työstänyt. En vaan julkisesti ole halunnut puhua asioista kovinkaan paljon, koska draama on sellainen asia mitä en elämääni kaipaa enkä halua. Reilu kaks vuotta o