🍄

Pienen pieni hetki vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta enkä ees tiedä mistä aloittaisin jälleen. Neljässä vuodessa kerkeää tapahtumaan paljon asioita. Ehkä on vaan helpointa ettei aloita mistään. Syksy alkaa olla täällä taas ja se on ihanaa 🍄❤️

Mulla on nykyään kaksi lasta, ensi kuussa 2v täyttävä ja kesäkuussa 4v täyttänyt. Heidän lisäksi samassa taloudessa elelee edelleen kaksi staffia joista toisen en usko näkevän enää 13v päiväänsä, juur täytti 12v ja vanhuuden merkkejä alkaa leijua ilmassa jatkuvasti enemmän ja enemmän. 

Paljon on siis tosiaan tapahtunut. Kummankaan lapsen isä ei juurikaan tällä hetkellä elämässä ole mukana joten yksin pyöritän koko pakkaa. Tarkoitus on jossain vaiheessa avata paremmin sitä mitä nuoremman isän kanssa tapahtui ja näin purkaa sekä työstää omia traumoja asiasta joita toki paljon olen jo työstänyt. En vaan julkisesti ole halunnut puhua asioista kovinkaan paljon, koska draama on sellainen asia mitä en elämääni kaipaa enkä halua.

Reilu kaks vuotta oon taas ollut sinkkuna eikä elämä kahden pienen lapsen yksin ole aina ollut kovinkaan helppoa mut kaikesta on selvitty ja jatkuvasti vain helpottaa. Mä päätin etten jaksaisi enää vauva-arkea vaikka vauvat ihania ovatkin. Raskaudet ovat fyysisesti ollut helppoja mut toki poikien kuoleman ja tän nuoremman isän raskauden aikaiset sekoilut tekis uudesta raskausajasta henkisesti entistä haastavamman ja vaikeeta se oli nykyistenkin lasten kohdalla jo lasten kuolemasta johtuneen trauman takia. Päädyin sterilisaatioon. Oon surrut myös kohtaloani siitä et multa "vietiin" mahdollisuus tavalliseen, normaaliin ja turvalliseen raskausaikaan sekä ydinperheeseen jota mulla ei itellä ollut edes pienenä mut itse olen valintani tehnyt. Olisin ehkä valinnut toisin, jos ihmiset eivät valehtelisisi siitä keitä he ovat. Jos se näkyisi heti päällepäin et kuka ja mikä tää tyyppi on oikeesti. Mulla oli tosi toksinen suhde edellisin ja voin siinä henkisesti sekä fyysisesti tosi huonosti, kesti liian kauan lähteä vaikka se kestikin vain vuoden. Siinäkin oli 11kk liikaa. Jossittelu ei kuitenkaan mitään auta ja onneks mulla on kahden kuolleen lapsen lisäksi myös kaksi aivan ihanaa elossa olevaa lasta joille saan antaa kaikkeni joka päivä. He riittävät minulle. Henkisesti en jaksaisikaan enempää ja omat voimavarat on hyvä tunnistaa ja tietää ettei niitä ylitä ❤️ Nyt keskityn näihin mitä mulle on suotu ja siihen et pystyn antamaan heille parhaan mahdollisen elämän.

Mä alotan ensi viikolla opiskelemaan mielenterveys- ja päihdetyötä, vihdoin! Oon vuosia jo miettinyt asiaa oman rankan taustan ja omien nuoruuden aikaisten mielen ongelmien vuoksi. Uskoin vaan liian kauan ihmisiin jotka sanoivat etten pystyisi siihen, et olisin liian herkkä. Niistä asioista mistä mä olen elämäni aikana joutunut selviämään ei herkät ihmiset olisi selvinnyt ja tässä sitä ollaan, viemässä omia unelmia eteenpäin. Mulla on nyt toisaalta aika hyvä vaihe elämässä kun kaikki on hyvin. Elämä ei sisällä minkäänlaista draamaa ja vaikka sitä yritettäisiin mua päin heittää niin en reagoi. Mulla ei ole kenellekään mitään todistettavaa. Keskityn nyt omaan ja lasten nykyhetkeen sekä TULEVAISUUTEEN. Se mitä on takana on takana ihan syystä ja onneks on.

Palaillaan asiaan, olis tarkotus aktivoitua tän kans ku ajatusten purkaminen näin on todella terapeuttista 😘