Siirry pääsisältöön

Röllölllöö..

..sinne hurahti eka viikko kortillisena taas, edellee on nii hemmetin kylmää aamuisin ettei todellakaan pysty/kykene fillaroimaan töihin. Nostan todellakin kuvitteellista hattua niille jotka jaksaa ympärivuoden joka päivä fillaroida töihin. Tosin eipä se autollakaa ajaminen herkkua oo, varsinkaan jos auto alkaa hajoamaan. Luonnollisesti kuukaus ennen katsastusta. Argh. Kaasupoljin ei vissii oo oikee tykänny näistä pakkasista tai sit se muute vaa meinaa hajota. Tekee siis sitä ettei aina reagoi kaasuun, sehän se vasta kivaa on Turun ruuhkissa jos joutuu jumittelemaan. Onneks! (Koputan puuta) ei sentää vielä olla tien päälle jäätykään. Lämpenis ny nii vois jättää auton parkkiin ja ottaa fillarin takas alle 😅 Mun mies kyllä on ihan hyvä autojen kanssa et korjaaminen ei onneks maksa kuin osat mut sähkönen kaasupoljin kun on niin semmonen tarttis jostain pierasta. Ja egr-venttiili. Plaah, sinne meni salirahat et seki lykkääntyy taas parilla viikolla. Alkaa hiukan ärsyttää tämmönen. Aina ku aattelen et hei, ens kuussa ei oo mitää ylimääräsiä (mm.vakuutusmaksuja tms. ISOJA laskuja) ni eiköhä sit mee auton osii parisataa.

Ja kun se mun mies noiden autojen kans pelaa niin ei varmaan oo yllätys et "meillä" niitä autoja on yks jos toinenkin ja nyt Pete haluaa seatin ku se vie todella vähän matka-ajossa bensaa ja sitähän se ny sit joutuu ajamaa. 100km/yhteen suuntaan joka päivä. Mut onpahan taas yöt kotona, kivaa 😊 Sillä on tallin pihalla semmonen farmari vectra mitä oon sieltä havitellu jo pidemmän aikaa mut todennu ettei mulla sitä olis varaa siltä osaa kuitenkaan. Nyt se haluaa vaihtaa sen mun kans, kyllä kiitos 😍 Tosin syystä se siellä tallin pihalla on mut jospa sen sieltä ens syksyks sais kuntoon.. mut se näistä autojutuista!!

Nytku on ollu aivan tuhottoman kylmää niin koirien kanssa lenkkeilykin ollu käytännössä mahdotonta, sen verran vaan et tarpeensa tekee. Nyt vkl onneks oli jo päivällä hieman lämpimämpää niin uskals hiukan mettäänki mennä. Aurinko lämmittää ihanasti.



Ja hei viime viikolla me oltiin 1920-luvun pirskeissä, oli ihan hauska ilta vaikkakin aamuvuoron jälkeen oli aika väsyneet fiilikset, mut jaksettiin me silti sentään puol kolmeen asti..



Noi pippalot oli lauantaina ja perjantaina käytiin Annan kanssa leffassa kattoo fifty shades freed, leffaa ennen käytii kumoomassa yhdet siiderit ja sitte siirryttiin kahvilaan. Haettiin kilo karkkia ja tietty ostettiin popparia, ah! Oli hyvä leffa, leffaeväät ja seura. Hetkellisesti tän parin viikon aikana on taas ollu semmonen olo et mähän oon hei oikeesti ihan onnellinen. Onnekas ainakin. Mulla on ihania ystäviä, mies, koti, koirat, oon suhteellisen terve jne.. ❤ Pitäis oikeesti elämässä enemmän keskittyä siihen mitä sulla on eikä siihen mitä sulla ei ole..

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5-vuotta sitten..

Viis vuotta sitten syyskuun alussa aloin odottaa Ellaa. Tilanne oli aika sekava ja ainoa asia jonka tiesin on se et tän lapsen haluan pitää vaikkei olosuhteet ollu mitkään parhaimmat. Olin juuri eronnut elämäni rakkaudesta ja aloin odottaa ihmiselle jota en edes tuntenut. Ekan raskauskuukauden aikana kävi hyvin selväksi et musta tulee yksinhuoltaja. Alku oli vaikeeta. Mä itkin ja itkin et mikä järki täs kaikessa on. Vuoteen en tullut poikien isälle uudelleen raskaaksi ja sit heti eron jälkeen *olet raskaana*.. 9 kuukauden päästä tuo valontuoja jota silloin niin pelkäsin täyttää jo 5v. Viis vaikeaa mut ihanaa vuotta hän on ollut minun. Ultrassa jo sanoivat et "pitäähän tytöllä vähän luonnetta olla ja et hän on vallan söpö".. tietäisipä tää ultraaja miten oikeassa olikaan. Aina elämässä ei oo helppoa, joskus jopa miettii et haluais elämässä tehtyjä valintoja muuttaa mut lapset ei oo ne valinnat joita haluaisin muuttaa. Miten paljon vahvempi, ymmärtäväisempi ja parempi ihminen o

Year 2017 🎉

This year! Ei ollu helppo, jos joskus, jos joku niin tämä vuosi osoitti viimestään sen mitä tarkoitetaan taistelulla, tahdolla ja selviytymisellä. Vuosi alkoi aivan helvetin hyvin, liian hyvin.. tammikuussa mun ensimmäinen raskaus alkoi, elämäni miehen kanssa, olin super onnellinen. Elämässä kaikki oli kohdallaan. Eka ultra pudotti pommin vaikkakin siitä oltiin hiukan jo vitsailtukin, että josko siellä kaksi olisi kun masukin oli alkuunsa jo isohko. Kaksihan siellä, mutta.. samassa sikiöpussissa. Riskiraskauksien riskiraskaus, onnea! Vaikkakin mieli kieltäytyi hyväksymästä sitä tosiasiaa, että tässä suurella todennäkösyydellä käy huonosti. Odotin meidän rakkauspakkauksia maailmaan aivan innolla, "suunniteltiin" ensimmäisiä kuukausia, ristiäisiä jne.. Muutettiin isompaan kämppään koska eihän ny kaks pinnarii mahdu pieneen kaksioon, ostettiin vaatteita, tutteja.. ei aikaakaan kun oltiin jo niin pitkällä, että saatiin tietää heidän olevan poikia. Kaikki oli kunnossa, pojat

Raskauden alku, parisuhteen lopullinen loppu.

Jos jatkais tohon eiliseen suureen paljastukseen liittyen vielä, niinku varmaan tuun jatkamaan melko montakin blogikirjotusta tästä eteenpäin.. Tää oli myös yks syy siihen miks mä paljastin asian näin pian, pojista en juuri mitään laittanu ylös ja jälkeenpäin se harmittaa aivan hulluna joten tästä nyt haluan kirjoittaa, siksikin, että todella odotan yksin. Olen nyt viikolla 12+0 joten pahin keskenmenonriskiaika on kai ohitettu. Isä on tietoinen tästä kaikesta joten tiedän kyllä kuka isä on, hän ei vain omasta halustaan halua olla mukana ja kunnioitan sitä. Keskeytys ei ollut mulle vaihtoehto joten mielestäni hänellä on myös oikeus valita niinkuin minäkin valitsin. Tätä en aio sen enempää puida kenenkään kanssa. Läheisten ystävien kanssa tästä on toki kahvikuppien äärellä puhuttu mut se riittää mulle ja tämä tästä saa riittää nyt teille. Haluaisin hiukan siis enemmän vielä avata sitä, että miltä musta on tuntunut ensimmäisen positiivisen raskaustestin jälkeen. Hämmentyneeltä tottaka