Hetkellisesti helpompaa..

Heips!

..ja niin kai se menee kun on ollut vihainen, surullinen ja pettynyt tarpeeksi kauan niin hetkeksi helpottaa. Sydän ja mieli tekee yhdessä suojamuurin jonka jälkeen sä et käytännössä tunne vähään aikaan juuri mitään. Heräät aamulla ja suoritat sun päivän, saatat nauraa vaikkei se tunnu miltään etkä suunnittele edes huomista koska tässä on nyt tää päivä. Aikanaan mä kai taas alan tuntea jotain mut just nyt mä en edes haluais tuntea mitään ja silti samaan aikaan mä haluaisin rakastua ja unohtaa kaiken. Olla onnekas. Löysin tämmösen tänään, toivottavasti jonkunlainen enne..

Mun pitäis varmaan pikkuhiljaa alkaa oikeesti pakkaa muuttokamojakin mut en oikeen tiedä mistä alottaa. Mulla on nyt ihan ok olo ja mä tiedän et ku meen meidän entiseen makuuhuoneeseen mut valtaa suru tai jos alan pakata noita poikien kamoja, en halua myydä niitä, koska haluaisin kuvitella vielä löytäväni onnen ja saavani lapsia. Joskus.. ja seki vaikeuttaa alottamista kun toisaalta musta tuntuu etten muka tiedä mikä on mun ja mikä Peten vaikka kyllähän mä tiedän, yhdessä ostettuja asioitakin on loppujenlopuks todella vähän, ehkä meistä kumpiki alitajusesti ties ettei tää voi kestää koko elämää. 

Alku oli aivan ihanaa aikaa, eka vuos - 1,5 vuotta oli aikaa jolloin mä olin niin onnellinen et melkeen epäilen voinko enää ikinä saavuttaa samanlaista. Loppu oliki sit pelkkää selviytymistä ja musta tuntuu et kadotin myös itteni matkalla. Musta tuli tylsä, melkein jopa aikuinen enkä mä halua olla semmonen enkä mä olekaan. Oon impulsiivinen ja huumorintajuinen ihminen, joskus elämä vaan imee sen hetkellisesti pois..

Mut vaikka aina välillä tuntuukin siltä et menetin kaiken, jopa itteni tän matkan aikana niin pakko on luottaa tulevaisuuteen ja et jostain syystä mun piti tääkin kokea ja et ehkä.. tälläkin oli tarkoituksensa. Koskaan ei tiedä mitä elämässä tapahtuu ja jos tietäis ni olishan se kai aika tylsääkin.

Jokatapauksessa.. Petri teki musta äidin, mä synnytin kaks täydellistä pientä poikaa ja sitä kukaan ei vie multa koskaan pois. Mä olen Roopen & Rasmuksen äiti ja Petri isä. Enkä mä olis halunnu tätä polkua kulkea kenenkään muunkaan kanssa ja vaikka elämässä tulis mitä vastaan mulla on aina tää aika sydämessä ja mielessä.💖