Kolmenkympinkriisi.. Ei oo häävi. Tai ylipäänsä kriisi omasta elämästään ja tuhlatuista vuosista. Jotenki sitä ei oo kauheest ikinä ajatellu ajankulkua, menny vaan eteenpäin minne ikinä elämä viekin. Tehny hyviä valintoja ja paskoja valintoja. Enimmäkseen paskoja mut onneks kaikesta oppii. Musta tuntuu et poikien menetyksen jälkeen elämästä katos ne viimesetkin suuntalinjat ja kadotin itteni pahemmin ku koskaan. Heitin samaan syssyyn myös oman parisuhteeni roskikseen. Sen ihmisen joka oli mun elämän rakkaus ja "se oikea", musta tuli sellainen ihminen joka lupasin etten oo. Mua oli varmaan todella vaikea rakastaa. Eron jälkeen oon ollu vielä entistä enemmän hukassa. Monien itkettyjen iltojen, elämän läpi käymisen ja pienen masennuskauden jälkeen alkaa vihdoin näkyä valoa tunnelin päässä. Mullahan on koko elämä vielä edessä, ei suinkaan takana. Mulla on vielä aikaa saada kaikki mitä halusinkin ja tulla onnelliseks. Pieniä oivalluksia mut sitäki tärkeempiä sen kannalta et palaudun ennalleen ja löydän taas itteni. Mä pystyn tähän yksinkin, se vaan pääs unohtuu, ehkä turhanki pitkäks aikaa. Sä ite rakennat oman onnes ja oot vastuussa siitä, ei kukaan muu.
Kommentit
Lähetä kommentti