Siirry pääsisältöön

Sad sunday..

Moikka! 

 Ajattelin taas kirjotella kun mielialat vaihtelee miten sattuu.. Näin entistä miestäni tällä viikolla, hän kävi laittaa mulle lamppuja kattoon, juteltiin niitä näitä ja oli tosi kiva nähdä. Sen jälkeen mulla oli aika lämmin ja hyvä fiilis, tuntu et rakkaus pikkuhiljaa muuttaa muotoaan ja et on kiva pitää hänet vielä elämässä vaikkei yhdessä ollakkaan. Muutenkin tällä viikolla ollu hyvä fiilis, oon nähny muitakin ystäviä. Nauranu pitkästä aikaa 😊 

 Mut tänään.. Tänään on taas niin saatanan vaikeeta, itkettää vaan. Miettii miten onnellinen oli vuosi sitten ja kuinka yksinäinen olen nyt. Miksei sitä nää millainen onni sulla on käsissä ennenkuin sen on menettänyt lopullisesti? Ulkona on lämmintä ja aurinko paistaa mut mun mieli tänään harvinaisen synkkä. Mä en vaan jaksa deittailla enkä enää ettiä ketään. Olin kolme vuotta sitten sitä mieltä etten halua enkä jaksa enää ikinä erota ja tarkotin sitä. Ero tuli silti. Emmä tiiä pystyykö eroamista välttää mitenkään muuten kun olemalla vaan yksinään. 

 Jo pelkkä ajatus siitä et pitäis luottaa vielä kerran johonkin ihmiseen joka sanoo ettei koskaan päästä irti ja väittää rakastavansa mua on väsyttävä ja puuduttava, koska mä tiedän ettei kukaan tarkoita sitä kuitenkaan. Tällä hetkellä mä en edes halua ketään mut silti yksin olokin ahdistaa. Sekavat on siis fiilikset. Kai se tästä sit taas. Joskus sitä kai täytyy vaan itkeä. Olla 30 ja yksinäisempi mitä koskaan ennen. Sydän palasina. 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5-vuotta sitten..

Viis vuotta sitten syyskuun alussa aloin odottaa Ellaa. Tilanne oli aika sekava ja ainoa asia jonka tiesin on se et tän lapsen haluan pitää vaikkei olosuhteet ollu mitkään parhaimmat. Olin juuri eronnut elämäni rakkaudesta ja aloin odottaa ihmiselle jota en edes tuntenut. Ekan raskauskuukauden aikana kävi hyvin selväksi et musta tulee yksinhuoltaja. Alku oli vaikeeta. Mä itkin ja itkin et mikä järki täs kaikessa on. Vuoteen en tullut poikien isälle uudelleen raskaaksi ja sit heti eron jälkeen *olet raskaana*.. 9 kuukauden päästä tuo valontuoja jota silloin niin pelkäsin täyttää jo 5v. Viis vaikeaa mut ihanaa vuotta hän on ollut minun. Ultrassa jo sanoivat et "pitäähän tytöllä vähän luonnetta olla ja et hän on vallan söpö".. tietäisipä tää ultraaja miten oikeassa olikaan. Aina elämässä ei oo helppoa, joskus jopa miettii et haluais elämässä tehtyjä valintoja muuttaa mut lapset ei oo ne valinnat joita haluaisin muuttaa. Miten paljon vahvempi, ymmärtäväisempi ja parempi ihminen o
Lähetä kommentti
Lue lisää

Year 2017 🎉

This year! Ei ollu helppo, jos joskus, jos joku niin tämä vuosi osoitti viimestään sen mitä tarkoitetaan taistelulla, tahdolla ja selviytymisellä. Vuosi alkoi aivan helvetin hyvin, liian hyvin.. tammikuussa mun ensimmäinen raskaus alkoi, elämäni miehen kanssa, olin super onnellinen. Elämässä kaikki oli kohdallaan. Eka ultra pudotti pommin vaikkakin siitä oltiin hiukan jo vitsailtukin, että josko siellä kaksi olisi kun masukin oli alkuunsa jo isohko. Kaksihan siellä, mutta.. samassa sikiöpussissa. Riskiraskauksien riskiraskaus, onnea! Vaikkakin mieli kieltäytyi hyväksymästä sitä tosiasiaa, että tässä suurella todennäkösyydellä käy huonosti. Odotin meidän rakkauspakkauksia maailmaan aivan innolla, "suunniteltiin" ensimmäisiä kuukausia, ristiäisiä jne.. Muutettiin isompaan kämppään koska eihän ny kaks pinnarii mahdu pieneen kaksioon, ostettiin vaatteita, tutteja.. ei aikaakaan kun oltiin jo niin pitkällä, että saatiin tietää heidän olevan poikia. Kaikki oli kunnossa, pojat
Lähetä kommentti
Lue lisää

On siis kevät.. Oliskin..

Hyvää uuttavuotta hei!  Tammikuu on taittunu loppukuuhun, vihdoin. Ens viikon maanantaina mulla on rakenneulta enkä oikein osaa sanoa et mimmosia fiiliksiä se mussa aiheuttaa. Toisaalta oon tosi onnellinen et tänne asti ollaan päästy ja saan kohta tietää kumpaa odotan mut mitä jos jotain onkin vialla? En oo oikeen vieläkään uskaltanu antaa itteni ees ymmärtää sitä et oon raskaana kun liikkeitäkään en vielä suoranaisesti tunne. Kaks viikkoa ja ollaan poikien syntymäviikoilla. Mä oon kohta pidemmällä raskaana mitä oon koskaan ollut. Kai sitä sitte ymmärtää mitä tuli tehtyä kun synnärillä saa lapsen syliinsä. Ekat ajatukset siitäkin et voisko tän nyt vielä perua on ilmaantunut takaraivoon kummittelemaan. Mitä jos oonkin ihan paska ja epäonnistun kaikessa, mitä jos se mun vauva ei sitten tykkääkkään musta ja sillä on ainoastaan mut. No ei kai sille sitten mitään voi :D Teininä se tuskin tykkäis kummastaakaan jos muhun yhtään tulee. Onneks siihen on vielä aikaa. Lähinnä miks lähdin
Lähetä kommentti
Lue lisää