Siirry pääsisältöön

Rakenneultra..

Heips..


Mun some on tällä viikolla täyttyny lähinnä ultra- ja mahakuvista. Oli se kauan odotettu ja pelätty rakenneultra. Kaikenkaikkiaan kaikki on todella loistavasti, osaset on paikallaan ja kehittyneet juuri niinkuin kuuluukin. Ultraava kätilö oli vallan ihana, todella iloinen ja pirtsakka, kertoi koko ajan mitä tekee ja jutteli vauvallekin välillä. Mullahan meinas taas happi loppua ennen ultraa kun ajoin pelipaikalle. Jotenkin sitä joka kerta päättää et kuollu se on tämäkin tai jos ei ihan kuollut niin jotain on oltava vialla. Ultrassakin huomasin et joka kerta kun siirryttiin uuteen ruumiinosaan jännityin uudelleen ja uudelleen. Heti alussa todettiin, että sydän sykkii ja tarkasteltiin tilannetta vähän ylimalkaisesti, kätilö totesi heti melkeen "onpas hän söpö".. Jaa, no vähän vaikea ite tosta ultrakuvasta nyt niin tarkkaan sanoa et miltä toinen näyttää :D Kiva kuulla toki. Sydämestä meinasi jäädä näkemättä jotkut suonilähdöt tms, kaveri ei suostunut kääntymään tökkimisestä huolimatta sellaiseen asentoon et olis nähny, paitsi ihan just lopussa. Olin ultrassa 45minuuttia ja aika meni todella äkkiä. Kätilö onneksi oli taitava ja sai omankin olon jo heti alussa rennommaksi, varmaan niin rennoksi mitä se tilanteeseen nähden edes olisi ollut mahdollista. Sukupuolta hän ei kuulemma 10-vuoden urallaan oo luvannut kertaakaan eikä tehnyt sitä nyttenkään. Tosin luonne sopii kuulemma tyttöön eikä siellä jalkovälissä mitään ylimääräistä kyllä näyttänyt omaankaan silmään olevan. Joten todella vahva tyttölupaus mut jäitä kannattaa kuulemma hiukan pitää hatussa vaaleanpunaisia vaatteita hankkiessa ;) 


Jotenkin nyt sitten tämän ultran jälkeen sitä on miettinyt enemmän lapsen isättömyyttä. Toisaalta kasvoinhan sitä itsekin ilman isää, tosin oma isäni on kuollut kun olin 6-vuotias. Olen pyöritellyt jo valmiiksi päässäni, että mitä ihmettä mä oikeen sanon kun lapsi isästään alkaa kysymään. Totuuden rajoissa sitä kuitenkin vastata täytyy mutten voi lapselle todellakaan sanoa ettei sun isä nyt vaan halunnu sua tai olla sun elämässä. Ihan hirveetä. Toisaalta tämä ei ole mun valinta mut silti koen jo nyt syyllisyyden tunteita asiasta. Syyllisyyttä siitä, että oma lapsi jää ilman toisen vanhemman rakkautta. Ehkä onni, että oma äitini oli yksinhuoltaja niin hiukan jotain pohjaa tulevalle taipaleelle ja ehkä vielä joskus jostain löytyy joku joka rakastaa meitä kumpaakin. <3

Ultran jälkeen mielessä on toki myös pyörinyt muutto, raha-asiat, elämä ylipäänsä, työt. Mikä olis järkevää ja mikä ei. Käytännössä siis vaan stressannut koko viikon! Täytyy kai vaan oikeesti luottaa siihen et elämä kantaa. Jos vaikka tällä kertaa kantaiskin, eikä mulla kyllä töiden suhteen oo ikinä ollu ongelmia. Toivottavasti tilanne ei hirveän radikaalisti muutu kun musta tulee lapsen yksinhuoltaja.

Tämmösiä ajatuksia tänään.. Ylihuomenna neljännen kummilapsen ristiäiset :) 

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hän on vihdoin täällä..

Ja sydänhän tässä pakahtuu kun tuota kattelee 💕 Neiti syntyi 7.6.2019 klo: 17.40, pistein 9/9/9.. Pituutta oli mielestäni huimat 50,5cm, painoa 3675g ja päänympärysmitta oli 35cm. Synnytys itsessään oli pitkä ja sitäkin kivuliaampi, mutta lopulta kaikkien vaikeuksien jälkeen sain hänet kuitenkin maailmaan ehjänä ja elossa. Mulla nousi synnytyksen aikaan kuumekin ja loppujen lopuksi oli pakko lopettaa kipulääkitys. Sain laimennettua epiduraalia, mutta sekin vei supistuksista sen verran terän, että tästäkin oli pakko luopua jos haluaisin synnyttää. Tässä kohtaa todellakin halusin! Tytöllä oli koko lähes 16h synnytyksen ajan kaikki hyvin ja ollut myös nyt syntymän jälkeen. Itekkin selvisin elossa vaikka hetken luulin etten taida selvitä. Sektiota en halunnut missään nimessä ja samalla kannalla olen edelleen et JOS joskus vielä tämmöseen hullutukseen lähtee niin ainakin asiaa täytyy vakaasti pohtia. Palautuminen on alkanut sen verran hienosti ja mutkattomasti et tällekin on pak...
2 kommenttia
Lue lisää

Raskauden alku, parisuhteen lopullinen loppu.

Jos jatkais tohon eiliseen suureen paljastukseen liittyen vielä, niinku varmaan tuun jatkamaan melko montakin blogikirjotusta tästä eteenpäin.. Tää oli myös yks syy siihen miks mä paljastin asian näin pian, pojista en juuri mitään laittanu ylös ja jälkeenpäin se harmittaa aivan hulluna joten tästä nyt haluan kirjoittaa, siksikin, että todella odotan yksin. Olen nyt viikolla 12+0 joten pahin keskenmenonriskiaika on kai ohitettu. Isä on tietoinen tästä kaikesta joten tiedän kyllä kuka isä on, hän ei vain omasta halustaan halua olla mukana ja kunnioitan sitä. Keskeytys ei ollut mulle vaihtoehto joten mielestäni hänellä on myös oikeus valita niinkuin minäkin valitsin. Tätä en aio sen enempää puida kenenkään kanssa. Läheisten ystävien kanssa tästä on toki kahvikuppien äärellä puhuttu mut se riittää mulle ja tämä tästä saa riittää nyt teille. Haluaisin hiukan siis enemmän vielä avata sitä, että miltä musta on tuntunut ensimmäisen positiivisen raskaustestin jälkeen. Hämmentyneeltä tottaka...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Year 2017 🎉

This year! Ei ollu helppo, jos joskus, jos joku niin tämä vuosi osoitti viimestään sen mitä tarkoitetaan taistelulla, tahdolla ja selviytymisellä. Vuosi alkoi aivan helvetin hyvin, liian hyvin.. tammikuussa mun ensimmäinen raskaus alkoi, elämäni miehen kanssa, olin super onnellinen. Elämässä kaikki oli kohdallaan. Eka ultra pudotti pommin vaikkakin siitä oltiin hiukan jo vitsailtukin, että josko siellä kaksi olisi kun masukin oli alkuunsa jo isohko. Kaksihan siellä, mutta.. samassa sikiöpussissa. Riskiraskauksien riskiraskaus, onnea! Vaikkakin mieli kieltäytyi hyväksymästä sitä tosiasiaa, että tässä suurella todennäkösyydellä käy huonosti. Odotin meidän rakkauspakkauksia maailmaan aivan innolla, "suunniteltiin" ensimmäisiä kuukausia, ristiäisiä jne.. Muutettiin isompaan kämppään koska eihän ny kaks pinnarii mahdu pieneen kaksioon, ostettiin vaatteita, tutteja.. ei aikaakaan kun oltiin jo niin pitkällä, että saatiin tietää heidän olevan poikia. Kaikki oli kunnossa, pojat...
Lähetä kommentti
Lue lisää