Siirry pääsisältöön

odottavan aika on pitkä..

Hetki siinä vierähti.. ennenkuin se tylsyys iski. Kuukaus kotona ja nyt ei kyl enää paljo jaksais tai jaksais vaikka ja mitä mut ei oikeen keksi mitään tekemistä.


Joku hetki sitten mulla oli vauvakutsut. Ei kyllä käyny mielessäkää et kukaan jaksais mulle sellasia järjestää joten ajatustakaan en ollu tämmöselle uhrannu mut oli kyllä tosi kiva juttu kunhan alkushokista pääs ylittes :) Kiitos nyt vielä kerran kaikille!


Neuvolat on nyt kahden viikon välein ja no, mun paino se on jämähtänyt. Samassa ollut käytännössä kuukauden. Kaikki on kyllä kunnossa eikä turvottele. Kohtu menee yläkäyrällä ja torstaina sen takia vielä ultraan, katotaan minkä kokonen vauva on vielä uudelleen. Koitan puhella siellä samalla jos sais käynnistyksen sovittua. Toisaalta kaikki merkit viittaa siihen et kyllä tän täältä itelläänkin pitäis tulla mut en vaan jotenkin haluais et menis paljon yli ettei sit pääse kasvamaan liian isoks ym.. kaks viikkoahan tässä enää on laskettuun. Oikeesti neljätoista päivää! Mihin tää aika katos.. Samaan aikaan silti tuntuu siltä et sais tulla jo. Olo ei oo mitenkään tukala mut aika kipeetä noi vauvan liikkeet on aina välillä alkanu tekemään.


Hiukan ehkä tää tylsyys heijastuu siihen et oon ristiäispäivän papista kyselly jo seurakunnalta, päättäny siis päivän ja tarjoilutkin jo.. Kattellu kutsujen pohjia netistä :D Toivottavasti tästä ei nyt tuu mitään pahaa karmaa kun on näin valmiiks jo päättäny et semmoset saa tällä kertaa järjestää.

Eipä tässä kai muuta ihmeellistä.. Viikonloppuna kävin ulkona syömässä ja koirat viihtyy takapihalla kivasti :) eipä tässä kai muuta.. Seuraavaks sit synnärin jälkeen kuulumisia, ehkä. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5-vuotta sitten..

Viis vuotta sitten syyskuun alussa aloin odottaa Ellaa. Tilanne oli aika sekava ja ainoa asia jonka tiesin on se et tän lapsen haluan pitää vaikkei olosuhteet ollu mitkään parhaimmat. Olin juuri eronnut elämäni rakkaudesta ja aloin odottaa ihmiselle jota en edes tuntenut. Ekan raskauskuukauden aikana kävi hyvin selväksi et musta tulee yksinhuoltaja. Alku oli vaikeeta. Mä itkin ja itkin et mikä järki täs kaikessa on. Vuoteen en tullut poikien isälle uudelleen raskaaksi ja sit heti eron jälkeen *olet raskaana*.. 9 kuukauden päästä tuo valontuoja jota silloin niin pelkäsin täyttää jo 5v. Viis vaikeaa mut ihanaa vuotta hän on ollut minun. Ultrassa jo sanoivat et "pitäähän tytöllä vähän luonnetta olla ja et hän on vallan söpö".. tietäisipä tää ultraaja miten oikeassa olikaan. Aina elämässä ei oo helppoa, joskus jopa miettii et haluais elämässä tehtyjä valintoja muuttaa mut lapset ei oo ne valinnat joita haluaisin muuttaa. Miten paljon vahvempi, ymmärtäväisempi ja parempi ihminen o

Year 2017 🎉

This year! Ei ollu helppo, jos joskus, jos joku niin tämä vuosi osoitti viimestään sen mitä tarkoitetaan taistelulla, tahdolla ja selviytymisellä. Vuosi alkoi aivan helvetin hyvin, liian hyvin.. tammikuussa mun ensimmäinen raskaus alkoi, elämäni miehen kanssa, olin super onnellinen. Elämässä kaikki oli kohdallaan. Eka ultra pudotti pommin vaikkakin siitä oltiin hiukan jo vitsailtukin, että josko siellä kaksi olisi kun masukin oli alkuunsa jo isohko. Kaksihan siellä, mutta.. samassa sikiöpussissa. Riskiraskauksien riskiraskaus, onnea! Vaikkakin mieli kieltäytyi hyväksymästä sitä tosiasiaa, että tässä suurella todennäkösyydellä käy huonosti. Odotin meidän rakkauspakkauksia maailmaan aivan innolla, "suunniteltiin" ensimmäisiä kuukausia, ristiäisiä jne.. Muutettiin isompaan kämppään koska eihän ny kaks pinnarii mahdu pieneen kaksioon, ostettiin vaatteita, tutteja.. ei aikaakaan kun oltiin jo niin pitkällä, että saatiin tietää heidän olevan poikia. Kaikki oli kunnossa, pojat

On siis kevät.. Oliskin..

Hyvää uuttavuotta hei!  Tammikuu on taittunu loppukuuhun, vihdoin. Ens viikon maanantaina mulla on rakenneulta enkä oikein osaa sanoa et mimmosia fiiliksiä se mussa aiheuttaa. Toisaalta oon tosi onnellinen et tänne asti ollaan päästy ja saan kohta tietää kumpaa odotan mut mitä jos jotain onkin vialla? En oo oikeen vieläkään uskaltanu antaa itteni ees ymmärtää sitä et oon raskaana kun liikkeitäkään en vielä suoranaisesti tunne. Kaks viikkoa ja ollaan poikien syntymäviikoilla. Mä oon kohta pidemmällä raskaana mitä oon koskaan ollut. Kai sitä sitte ymmärtää mitä tuli tehtyä kun synnärillä saa lapsen syliinsä. Ekat ajatukset siitäkin et voisko tän nyt vielä perua on ilmaantunut takaraivoon kummittelemaan. Mitä jos oonkin ihan paska ja epäonnistun kaikessa, mitä jos se mun vauva ei sitten tykkääkkään musta ja sillä on ainoastaan mut. No ei kai sille sitten mitään voi :D Teininä se tuskin tykkäis kummastaakaan jos muhun yhtään tulee. Onneks siihen on vielä aikaa. Lähinnä miks lähdin