Siirry pääsisältöön

First week, done! ✔

Sinne meni ekat arkipäivät pyörällä.. eikä se ny nii paha ollu lainkaa mitä olin ajatellu! Oon seurannu mun keskisykettä & maksimisykettä sekä tietysti keskinopeutta. Nopeus nousee vähän joka päivä, samaa tahtia mitä syke laskee! Ihan järkyttävän tehokasta toi fillarointi jos haluaa kuntoa kohottaa ja varmasti muutenkin. Peilissä tää fillarointi ny ei viel näy ku ylimääräst on sillee vähä enemmän. Tiistaina pyöräilin 20km, keskiviikkona vaan 6km koska oli ihan jäätävä lumimyräkkä aamulla sekä vastatuuli, ei sillä fillarilla vaan päässy kertakaikkiaan eteenpäin niin jouduin jättää sen tohon lähikaupalle ja jatkaa matkaa taksilla. Iltapäivällä tulin takas bussilla, kävin kaupassa ja poljin kotii. Sillon oli jo sentää aurattukki. Aamulla ei ollu, eikä yhtää aurakalustoo edes näkyny vaikka lunta tuli tiistai illasta ast. Torstaina & Perjantaina 10km. Torstaina sit taas sato vettä ja kaksikin eri auratraktoria tms tuli vastaan! Menipä todella järkevästi. Sillonko niitä tarttis ei niitä näy missää ja sitku lumi on käytännös kaikki sulanu ku vettä satanu 12h ni sit niit on kaksin kappalein. Kiitos Turku. Eniveis tää pyöräily on ollukki ihan hauskaa vaik alkuu luulin et kuolen ja noh aika lähellä se olikin. Väittävät et liikunnasta saa energiaa. Noh, iha samanlai sitä päiväunilla nukuttaa mut yleinen fiilis on ihan eri, oon niin tyytyväinen et vihdoin taas liikun vaikkakin osittain pakosta mut silti, mä oon ollu paremmalla päällä et kai se liikunta ainakin tuo semmosta henkistä energiaa ja hyvää oloa! :) Nyt voiki suht hyvillä mielin lököttää sohvalla tää ilta, huomenna taas töihin. Bussilla ;)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

5-vuotta sitten..

Viis vuotta sitten syyskuun alussa aloin odottaa Ellaa. Tilanne oli aika sekava ja ainoa asia jonka tiesin on se et tän lapsen haluan pitää vaikkei olosuhteet ollu mitkään parhaimmat. Olin juuri eronnut elämäni rakkaudesta ja aloin odottaa ihmiselle jota en edes tuntenut. Ekan raskauskuukauden aikana kävi hyvin selväksi et musta tulee yksinhuoltaja. Alku oli vaikeeta. Mä itkin ja itkin et mikä järki täs kaikessa on. Vuoteen en tullut poikien isälle uudelleen raskaaksi ja sit heti eron jälkeen *olet raskaana*.. 9 kuukauden päästä tuo valontuoja jota silloin niin pelkäsin täyttää jo 5v. Viis vaikeaa mut ihanaa vuotta hän on ollut minun. Ultrassa jo sanoivat et "pitäähän tytöllä vähän luonnetta olla ja et hän on vallan söpö".. tietäisipä tää ultraaja miten oikeassa olikaan. Aina elämässä ei oo helppoa, joskus jopa miettii et haluais elämässä tehtyjä valintoja muuttaa mut lapset ei oo ne valinnat joita haluaisin muuttaa. Miten paljon vahvempi, ymmärtäväisempi ja parempi ihminen o

Year 2017 🎉

This year! Ei ollu helppo, jos joskus, jos joku niin tämä vuosi osoitti viimestään sen mitä tarkoitetaan taistelulla, tahdolla ja selviytymisellä. Vuosi alkoi aivan helvetin hyvin, liian hyvin.. tammikuussa mun ensimmäinen raskaus alkoi, elämäni miehen kanssa, olin super onnellinen. Elämässä kaikki oli kohdallaan. Eka ultra pudotti pommin vaikkakin siitä oltiin hiukan jo vitsailtukin, että josko siellä kaksi olisi kun masukin oli alkuunsa jo isohko. Kaksihan siellä, mutta.. samassa sikiöpussissa. Riskiraskauksien riskiraskaus, onnea! Vaikkakin mieli kieltäytyi hyväksymästä sitä tosiasiaa, että tässä suurella todennäkösyydellä käy huonosti. Odotin meidän rakkauspakkauksia maailmaan aivan innolla, "suunniteltiin" ensimmäisiä kuukausia, ristiäisiä jne.. Muutettiin isompaan kämppään koska eihän ny kaks pinnarii mahdu pieneen kaksioon, ostettiin vaatteita, tutteja.. ei aikaakaan kun oltiin jo niin pitkällä, että saatiin tietää heidän olevan poikia. Kaikki oli kunnossa, pojat

On siis kevät.. Oliskin..

Hyvää uuttavuotta hei!  Tammikuu on taittunu loppukuuhun, vihdoin. Ens viikon maanantaina mulla on rakenneulta enkä oikein osaa sanoa et mimmosia fiiliksiä se mussa aiheuttaa. Toisaalta oon tosi onnellinen et tänne asti ollaan päästy ja saan kohta tietää kumpaa odotan mut mitä jos jotain onkin vialla? En oo oikeen vieläkään uskaltanu antaa itteni ees ymmärtää sitä et oon raskaana kun liikkeitäkään en vielä suoranaisesti tunne. Kaks viikkoa ja ollaan poikien syntymäviikoilla. Mä oon kohta pidemmällä raskaana mitä oon koskaan ollut. Kai sitä sitte ymmärtää mitä tuli tehtyä kun synnärillä saa lapsen syliinsä. Ekat ajatukset siitäkin et voisko tän nyt vielä perua on ilmaantunut takaraivoon kummittelemaan. Mitä jos oonkin ihan paska ja epäonnistun kaikessa, mitä jos se mun vauva ei sitten tykkääkkään musta ja sillä on ainoastaan mut. No ei kai sille sitten mitään voi :D Teininä se tuskin tykkäis kummastaakaan jos muhun yhtään tulee. Onneks siihen on vielä aikaa. Lähinnä miks lähdin