Ihanaa uutta viikkoa!
Viime viikolla ei tosiaan paljon laihduteltu, motivaatiota ei löytyny juuri mihinkään muuhun kuin nukkumiseen. Tänäänkin on väsyttäny todella paljon. Söin kuitenkin töissä rahkaa & mansikkakiisseliä sekä täysjyväpasta-salaattia jossa oli jauhelihaa ja papuja :) En onneks lihonnu juurikaan takas päin viime viikon aikana et ilmeisesti toi pienikin liikkuminen koirien kanssa auttaa johonkin. Tänään on kyl taas pakko raahautua tolle pidemmälle lenkille..
Sais kyllä sataa hiukan lunta ja tulla pikku pakkanen, sillon oon paljon virkeämpi. Tosin tällä sadekelilläki oon normaalisti virkeempi mitä kesällä. Nyt muutamana päivänä kun oon heränny herätyskelloon on mun syke noussu ja iskeny hirvee hiki, toivottavasti en oo kipeeks tulossa. Eilen aamulla olin kyllä aika flunssanenkin, hmm... Se toisaalta selittäis tätä väsymyksen määrääkin.
Petellä piti olla kesälomaa mut se joutu lähtee keikalle, oon nyt pari päivää yksin kotona ja kääk, kylläpäs sitä onki ikävä kun kerkes jo taas tottumaan et toinen on kotona aina yötä. Nyt pitäis taas oppia tähän et se on kotona vähemmän mitä reissussa :( mälsää. Saatoin aamulla vuodattaa muutaman kyyneleenkin kun viiden aikaan suuntasin töihin. Vaikka se onki nyt vaan pari päivää pois niin tiedän et tästä se taas alkaa.. mälsää.
Mulla on tän kuun lopulla synttäritki, täytän 29 ja musta tuntuu etten oo saanu mitään aikaan elämässä. Rahatilanne on sellainen ettei uuden ammatin opiskelu ole tällä hetkellä mahdollista. Töissä menee ihan kivasti ja molemmat työpaikat on kivoja ja joustavia et siinä mielessä ei valittamista. En vaan ikinä ajatellu et tekisin tätä näinkään kauaa.
Lisäks selasin tänään mun instaa taaksepäin.. tän vuoden aikana on tapahtunu ihan liikaa. Katoin kaks vuotta vanhoja kuvia ja tekstejä, mietin kuka se tyttö on. Tai se on kai minä, mut kuka mä nykyään oon? Tällä matkalla sitä joskus kadottaa ittensä. Toivottavasti löydän sen mitä oon kadottanu. Tällä hetkellä en oo todellakaan sellainen ihminen mitä haluan olla, mut loppujen lopuks kuitenkin kaikkihan on ihan hyvin. Mulla on töitä, parisuhde ja mies jota en ikinä vaihtais mihinkään mut jotain tästä paketista vaan puuttuu.. ehkä se on se unelmien työ tai se tyttö joka katos matkalla.. kai se joskus selviää. On vaan vähän vaikeaa kun just ja just oppi rakastamaan itteään ja sit huomaakin et on muuttunut eikä enää itekkään tunnista itteään. On viikkoja jolloin oon kuin ennenkin ja sit taas vastapainoks viikkoja ku oon pelkkä varjo..
Viime viikolla ei tosiaan paljon laihduteltu, motivaatiota ei löytyny juuri mihinkään muuhun kuin nukkumiseen. Tänäänkin on väsyttäny todella paljon. Söin kuitenkin töissä rahkaa & mansikkakiisseliä sekä täysjyväpasta-salaattia jossa oli jauhelihaa ja papuja :) En onneks lihonnu juurikaan takas päin viime viikon aikana et ilmeisesti toi pienikin liikkuminen koirien kanssa auttaa johonkin. Tänään on kyl taas pakko raahautua tolle pidemmälle lenkille..
Sais kyllä sataa hiukan lunta ja tulla pikku pakkanen, sillon oon paljon virkeämpi. Tosin tällä sadekelilläki oon normaalisti virkeempi mitä kesällä. Nyt muutamana päivänä kun oon heränny herätyskelloon on mun syke noussu ja iskeny hirvee hiki, toivottavasti en oo kipeeks tulossa. Eilen aamulla olin kyllä aika flunssanenkin, hmm... Se toisaalta selittäis tätä väsymyksen määrääkin.
Petellä piti olla kesälomaa mut se joutu lähtee keikalle, oon nyt pari päivää yksin kotona ja kääk, kylläpäs sitä onki ikävä kun kerkes jo taas tottumaan et toinen on kotona aina yötä. Nyt pitäis taas oppia tähän et se on kotona vähemmän mitä reissussa :( mälsää. Saatoin aamulla vuodattaa muutaman kyyneleenkin kun viiden aikaan suuntasin töihin. Vaikka se onki nyt vaan pari päivää pois niin tiedän et tästä se taas alkaa.. mälsää.
Mulla on tän kuun lopulla synttäritki, täytän 29 ja musta tuntuu etten oo saanu mitään aikaan elämässä. Rahatilanne on sellainen ettei uuden ammatin opiskelu ole tällä hetkellä mahdollista. Töissä menee ihan kivasti ja molemmat työpaikat on kivoja ja joustavia et siinä mielessä ei valittamista. En vaan ikinä ajatellu et tekisin tätä näinkään kauaa.
Lisäks selasin tänään mun instaa taaksepäin.. tän vuoden aikana on tapahtunu ihan liikaa. Katoin kaks vuotta vanhoja kuvia ja tekstejä, mietin kuka se tyttö on. Tai se on kai minä, mut kuka mä nykyään oon? Tällä matkalla sitä joskus kadottaa ittensä. Toivottavasti löydän sen mitä oon kadottanu. Tällä hetkellä en oo todellakaan sellainen ihminen mitä haluan olla, mut loppujen lopuks kuitenkin kaikkihan on ihan hyvin. Mulla on töitä, parisuhde ja mies jota en ikinä vaihtais mihinkään mut jotain tästä paketista vaan puuttuu.. ehkä se on se unelmien työ tai se tyttö joka katos matkalla.. kai se joskus selviää. On vaan vähän vaikeaa kun just ja just oppi rakastamaan itteään ja sit huomaakin et on muuttunut eikä enää itekkään tunnista itteään. On viikkoja jolloin oon kuin ennenkin ja sit taas vastapainoks viikkoja ku oon pelkkä varjo..
Kommentit
Lähetä kommentti